Asiakastarina : Smartum

Smartum on suomalainen vuonna 1995 perustettu suomalainen perheyhtiö, joka tarjoaa verotuettuja hyvinvointietuja asiakasorganisaatioilleen. Smartumin hyvinvointiedut ovat käytössä noin 13 000 yrityksessä ja organisaatiossa, joiden kautta yhtiö vaikuttaa noin 700 000 työssäkäyvän ihmisen elämään.

Katso videolta, mitä Smartumilla Finance Lead roolissa työskentelevä Eija Tuominen kertoi Finazillasta ja sen hyödyntämisestä.Smartum hyödyntää Finazillaa budjetointiin, ennustamiseen ja raportointiin

Kotimaisuus ja skaalautuvuus

Suomalaisena perheyhtiönä Smartum arvosti Finazillan kotimaisuutta kumppania valitessaan.

Tärkeimpinä valintakriteereinä olivat kuitenkin ohjelmiston ominaisuudet, jotka skaalautuvat vaativiinkin tarpeisiin. Sama ohjelmisto ratkaisee tarpeet useilla eri talousjohtamisen osa-alueilla rullaavasta ennustamisesta hallitusraportointiin.

Finazillan käytön myötä Smartumilla on päästy täysin eroon hallitusraportointiin liittyvistä Exceleistä.

Finazilla on tuonut suuren avun erityisesti henkilöstökulujen budjetointiin.

Finazillan parhaasta puolesta kysyttäessä vastaus tulee kuin tykin suusta:

”Henkilökohtaisesti olen ihastunut siihen, että henkilöstökulut voidaan budjetoida yksilötasolla, ilman että se on vaikeampaa kuin könttänä budjetoitaessa. Tällä tavalla meillä pysyy hyvin hallussa tarkalla tasolla se, kuinka paljon meillä kuluu henkilöstökustannuksiin rahaa. Vielä kirsikkana kakun päällä on se, että budjetoitu lomapalkkavelka ui taseeseen ja kassavirtaan.” Eija Tuominen sanoo.

Finazillan käyttöönotto oli helppoa

Eija Tuominen kuvailee Finazillan käyttöönottoa helpoksi ja projektin johtaminen saa kehuja.

”Finazillan käyttöönotto oli tosi helppo. Saimme heti alussa yhteyshenkilön, joka piti huolen kaikesta. Hän toimi projektipäällikkönä alusta loppuun saakka ja huolehti, että aikataulussa pysytään, kaikki tarvittava tieto on saatavilla, testaus on hoidettu ja hoiti asiat myös yhteistyökumppaneiden suuntaan.”

Katso myös